Insikter om förlust, skuld och återfunnen tro

Oj, vad jag har gråtit den senaste tiden. Tårarna har strömmat medan jag reflekterat över mitt liv och kartlagt mina förluster. Mitt hjärta har vänts ut och in, och mitt i detta kaos fick jag en insikt som träffade mig rakt i själen. Bland alla förluster insåg jag att den största förlusten i mitt liv var att det inte fanns utrymme att växa i tron under 25 år av mitt kristna liv.

Jag blev en dömande, glädjelös människa som vandrade en väg där närheten till Kristus saknades. Jag gick tillsammans med en skara vilsna får. Vi hade visserligen målet att nå himlen, men där nåden saknas blir vägen tung och mörk. Den glädje och frihet jag hade smakat på när jag först fann Jesus var så kortvarig. Jag hann aldrig utveckla en djupare relation till Herren. I stället tog välmenande människors råd om hur en kristen ”bör vara” över. Kärleken kallnade och ersattes av lagiskhet, fruktan, sorg, bitterhet, avundsjuka, självömkan och pessimism.

Det var då jag började tala med Honom om allt, om varje djup och varje höjd i mitt liv. Och sakta, sakta började glädjen i min tro återvända. Steg för steg kände jag återigen värmen av Kristi kärlek och friden i tron som långsamt fyllde mitt hjärta. Fortfarande idag kan jag känna vågen av denna tid skölja över mig men då vet jag att det är dags att prata med Herren.

Mitt i denna sorgeresa slog det mig också att jag själv möjligen har bidragit till att människor blivit skadade under min tunga tid. På grund av min dömande attityd kan jag ha sårat andra, och jag vill nu be dem om förlåtelse för den skada jag i oförstånd har orsakat i deras liv. Det är en tung insikt att bära, men den är viktig på min väg mot helande.

När jag tänker tillbaka inser jag också något annat. På vägen fanns det trots allt människor med den där äkta, starka glöden. De bar Kristi kärlek i sina hjärtan och det var tack vare deras värme och omsorg som min lilla gnista ändå hölls vid liv under de tunga åren. Genom dem fick jag små glimtar av det ljus som aldrig slocknade helt.

Och nu kan jag inte låta bli att undra: Oj, om bara du, Jesus, hade fått göra det du påbörjade med mig när jag först valde att följa dig. Att jag hade fått vara den jag var, tills du format mig till den du tänkt att jag skulle bli. Men ibland tillåter du svåra tider i våra liv eftersom du har hela bilden. Bara du vet vilken tid är framför så låt din vilja ske med oss så ditt rike får växa.

Herren gav mig styrkan att stå emot all den lagiska kontroll som kvävde mitt liv. Tack, Jesus, för att du höll mig kvar, för att du lät det lilla ljus som brann inom mig inte slockna, trots att det ibland bara var en svag gnista. Du såg den, och du vårdade den tills den kunde flamma upp igen. Nu, när jag står här och ser tillbaka, inser jag att din trofasthet aldrig övergav mig, och för det är jag evigt tacksam. Tack också för de människor du satte i min väg, som lät ditt ljus stråla genom dem, och som hjälpte mig att finna vägen tillbaka till dig. Tack Jesus att du har ett seende som sträcker sig ända till slutet i våra liv. Du vill ha oss ända hem, hjälp oss ända fram.

Suomeksi:

---

Tie takaisin!
Oivalluksia menetyksestä, syyllisyydestä ja uudelleen löydetystä uskosta

Oi, kuinka paljon olen itkenyt viime aikoina. Kyyneleet ovat virranneet, kun olen pohtinut elämääni ja kartoittanut menetyksiäni. Sydämeni on kääntynyt ylösalaisin, ja kaiken tämän kaaoksen keskellä sain oivalluksen, joka osui suoraan sieluuni. Kaikkien menetysten joukossa huomasin, että suurin menetys elämässäni oli, ettei uskolleni ollut tilaa kasvaa 25 vuoden ajan kristillisessä elämässäni.

Minusta tuli tuomitseva, iloton ihminen, joka kulki tietä ilman läheisyyttä Kristukseen. Kuljin eksyneiden lampaiden joukossa. Meillä oli kyllä tavoitteena päästä taivaaseen, mutta missä armo puuttuu, siellä tie muuttuu raskaaksi ja pimeäksi. Se ilo ja vapaus, jota koin löytäessäni Jeesuksen, oli niin lyhytaikainen. En koskaan ehtinyt kehittää syvempää suhdetta Herraan. Sen sijaan hyvin tarkoittavien ihmisten neuvot siitä, miten kristityn ”pitäisi olla”, ottivat vallan. Rakkaus kylmeni ja korvautui laillisuudella, pelolla, surulla, katkeruudella, kateudella, itsesäälillä ja pessimistisyydellä.

Silloin aloin puhua Hänelle kaikesta, kaikista syvyyksistä ja korkeuksista elämässäni. Ja hiljalleen iloni uskossa alkoi palata. Askel askeleelta tunsin jälleen Kristuksen rakkauden lämmön ja rauhan, joka täytti hitaasti sydämeni. Vielä tänä päivänä tunnen tuon ajan aallon vyöryvän ylitseni, mutta silloin tiedän, että on aika puhua Herran kanssa.

Tämän surumatkan keskellä mieleeni juolahti myös, että olen saattanut itse vaikuttaa siihen, että ihmiset loukkaantuivat vaikean kauteni aikana. Tuomitsevan asenteeni vuoksi saatoin vahingoittaa muita, ja nyt haluan pyytää anteeksi heiltä, joille olen tietämättäni aiheuttanut vahinkoa heidän elämäänsä. Tämä on raskas oivallus kantaa, mutta se on tärkeä osa paranemistani.

Kun ajattelen menneitä, ymmärrän myös jotain muuta. Tällä tiellä oli kuitenkin ihmisiä, joilla oli aito, vahva hehku. He kantoivat Kristuksen rakkautta sydämissään, ja heidän lämpönsä ja huolenpitonsa ansiosta pieni kipinäni säilyi hengissä raskaiden vuosien aikana. Heidän kauttaan sain pieniä välähdyksiä siitä valosta, joka ei koskaan täysin sammunut.

En voi olla miettimättä: Oi, Jeesus, jospa vain olisit saanut jatkaa sitä, minkä aloitit kanssani, kun ensimmäisen kerran valitsin seurata sinua. Jospa olisin saanut olla se, joka olin, kunnes olisit muovannut minut siksi, joksi minut tarkoitit. Mutta joskus sallit vaikeat ajat elämäämme, koska sinä näet koko kuvan. Vain sinä tiedät, mitä on edessä, joten tapahtukoon sinun tahtosi, jotta sinun valtakuntasi voi kasvaa.

Herra antoi minulle voiman vastustaa sitä laillista kontrollia, joka tukahdutti elämäni. Kiitos, Jeesus, että pidit minut kiinni, ettet antanut sisälläni palavan pienen liekin sammua, vaikka se välillä oli vain heikko kipinä. Sinä näit sen, ja vaalit sitä, kunnes se syttyi jälleen liekkeihin. Nyt, kun seison tässä ja katson taaksepäin, ymmärrän, että uskollisuutesi ei koskaan jättänyt minua, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Kiitos myös niistä ihmisistä, jotka asetit tielleni, jotka antoivat sinun valosi loistaa heidän kauttaan ja auttoivat minua löytämään tien takaisin luoksesi. Kiitos, Jeesus, että näet elämämme lopun saakka. Sinä haluat meidät kotiin asti, auta meitä pääsemään perille.

English:

---

A Way Back!
Insights on Loss, Guilt, and Rediscovered Faith

Oh, how much I have cried lately. The tears have flowed as I reflected on my life and mapped out my losses. My heart has been turned inside out, and in the midst of this chaos, I had an insight that struck me deep in my soul. Among all the losses, I realized that the greatest loss in my life was that there was no room to grow in my faith during 25 years of my Christian life.

I became a judgmental, joyless person walking a path without closeness to Christ. I walked alongside a flock of lost sheep. We indeed had the goal of reaching heaven, but where grace is missing, the road becomes heavy and dark. The joy and freedom I had tasted when I first found Jesus were so short-lived. I never had the chance to develop a deeper relationship with the Lord. Instead, well-meaning people’s advice on how a Christian ”should be” took over. Love grew cold and was replaced by legalism, fear, sorrow, bitterness, envy, self-pity, and pessimism.

It was then that I began to talk to Him about everything – every depth and every height in my life. And slowly, slowly, the joy in my faith began to return. Step by step, I once again felt the warmth of Christ’s love and the peace in faith that slowly filled my heart. Even today, I can feel waves of that old time wash over me, but then I know it is time to talk to the Lord.

In the midst of this journey of sorrow, it struck me that I may have contributed to people being hurt during my dark period. Because of my judgmental attitude, I may have wounded others, and now I want to ask their forgiveness for the harm I unknowingly caused in their lives. It is a heavy realization to carry, but it is crucial on my path to healing.

Looking back, I also realize something else. Along the way, there were people with that true, strong glow. They carried Christ’s love in their hearts, and it was thanks to their warmth and care that my little spark managed to stay alive during those hard years. Through them, I caught glimpses of the light that never fully went out.

And now, I can’t help but wonder: Oh, Jesus, if only you had been allowed to continue what you began in me when I first chose to follow you. If I had been allowed to be who I was, until you shaped me into who you intended me to be. But sometimes, you allow difficult times in our lives because you see the bigger picture. Only you know what lies ahead, so let your will be done in us so that your kingdom can grow.

The Lord gave me the strength to resist the legalistic control that suffocated my life. Thank you, Jesus, for holding on to me, for not letting the small light inside me extinguish, even when it was just a faint spark. You saw it, and you nurtured it until it could flame up again. Now, as I stand here and look back, I realize that your faithfulness never abandoned me, and for that, I am eternally grateful. Thank you also for the people you placed in my path, who let your light shine through them, and who helped me find my way back to you. Thank you, Jesus, that you see all the way to the end of our lives. You want to lead us all the way home, help us get there.